Jotain edes olen saanut tehtyä. Viime aikoina kaikki aikani on mennyt töihin ja arjen pyörittämiseen. Ei ole liiennyt aikaa käsitöille kuin iltasella lasten mentyä nukkumaan.

Olen kyllä paljon miettinyt miten kauan tätä työkuviota jaksaa. Nyt minulla on kymmenen päivän työputki menossa ja taatusti viikonloppuvapaani menee töistä toipumiseen. Näinä päivinä olen tehnyt muutaman aamuvuoron ja tämän viikon olen töissä klo 10-18 paitsi perjantaina 13-21. Aamulla kauheella kiireellä laitan miehen kanssa tytön kouluun kahdeksaan (kolmena aamuna hän menee kahdeksaan) ja huokailen etten onneksi ole yksin näitä aamutouhuja tekemässä. Se tietäisi puoli kuudelta heräämistä ja pitkäääää pinnaaaa. Poika menee yhdeksään eskariin.Vien hänet sinne ja siinä samalla minä hyppään bussiin töitä kohti. Töiden jälkeen olen kotona vähän ennen seitsemään, sitten saakin jo laittaa lapset iltapalalle, ja nukkumaan että jaksavat aamulla taas herätä. Onko tässä järkee vai ei?

Nyt vain tuntuu siltä että Ei. Ainakin alkaa tulla oma jaksaminen vastaan.

Mutta ne tumput. Tämä työ on ensimmäinen kirjokuvioituni. En ole ihan tyytyväinen lopputulokseen. Joten otan mielelläni vastaan neuvoja miten sitä lankaa pitäsi nurjalla puolella pyöritellä ettei ole liian kireällä eikä liian löysällä. Varsinkin jos yksi silmukka on toista väriä se tuppaa minulla tulla aina liian kireälle. Olen ihaillut kummitätini tekemiä villasukkia jossa on käytetty useampia värejä lankoja eikä yhtään kiristä mistään. Miten ees ne langat lattialla saisi pysymään järjestyksessä?

Heart Mittens

1837156.jpg

Tumput on tehty tytölleni, joten jätin yhden ison sydänkuvion pois peukalosta sekä kämmenestä. Muutoin on tehty ihan ohjeen. Lankana käytin SandnesGarnin smart lankaa, tykkäsin langasta kovasti, ihanan tuntuinen villalanka. Ohjeen löysin Vyyhdin viemää, Eilan kautta.

1837153.jpg

Ohje; Heart Mittens
Lanka; smart, SandnesGarn