Jippii, sammakko-housut lähes valmiina. Kuvaa en saa  laitettua, kun kamera on lähtenyt reissuun lasten ja miehen kanssa.

Tein ihan typerän virheen, luulin että olin leikannut tarpeeksi pitkät housut, nyt kuitenkin näyttää että niistä tulee ihan justit. En saa kokeiltua pojalle niittä vasta kuin keskiviikkona joten siihen asti jätän vielä lahkeet kääntämättä, käännän joko ihan vain yhdellä käänteellä tai sitten joudun laittamaan jatkopalat ja niiden sisään kuminauhat, toivottavasti ei kuitenkaan näin.

Niin tai näin niistä tuli aivan ihanat ja olen työn jälkeen tosi tyytyväinen.

Olen viettänyt tänään omaa aikaa kun muu perhe on lähtenyt tapaamaan mummaa. Luksusta...
Töiden jälkeen kiertelin vähän kauppoja, oikeastaan mitään ei tarttunut mukaan paitsi hellehattu tytölle ja kaulakoru minulle. Sitten tulin kotiin söin ja aloin ommella. Ulkona alkoi sataa ja avasin kodinhoitohuoneen oven, ompelin ja kuuntelin sateen ropinaa. Kunnes tuli liian kylmä, aloin kuunnella Juanesta ja Lauri Tähkää. Välillä leivoin suolaisen piirakan ja katsoin Vuoroin Vieraissa, se on sitten nostalginen ohjelma. Ne isot vaatteet ja suorat puheet, kun koirasta lähtee kamalasti karvoja käsketään se tappaa, erityisesti tykkäsin siitä kohdasta kun tytär yrittää vuodattaa äidille kamalaa kohtaloaan äiti ei suostu kuuntelemaan kun ei tytärkään kuunnellut silloin kun hänellä oli vaikeaa. Marja Packalen on näyttelijä minun mieleen. Nyt kuitenkin menen katsomaan boxilta miesten täydelliset naiset joka tuli sunnuntaina.